maanantai 19. marraskuuta 2012

Ohiajoa, yöpymisiä ja penkkiurheilua


Niin. Timrå sijaitsee Sundsvallin vieressä. Tuota ruotsalaisten rantatietä on ajettu jo niin monet kerrat etten pysy laskuissa perässä. Kerran ollaan myös yövyttä timrålaisella leirintäalueella. Sundsvallin kaupungilla ollaan käpötelty eräänä kesäisenä sunnuntaina. Mutta vasta viime kesänä bongattiin se ostari ja se kauppa missä myydään timråålaisen jääkiekkojoukkueen vaatetusta. Timråå ei tokikaan ole suosikki jääkiekkojoukkueemme Ruotsissa, ei edes kakkossuosikki. Ykkönen on toki Skellefteå, kakkonen Luleå ja jos Nemiltä kysyttäisiin niin oikea kannustusjoukkue olisi tietenkin Tukholman Aik ;)

Niin tai näin. Moninaisten syitten tai seurausten kautta vaatekaappiini on päätynyt tämä Timråån paita. Timrååsta ehkä viis mutta paita on silti ihan kiva. En kuitenkaan laittanut tätä paitaa päälleni kun kävimme parisen viikkoa sitten katsomassa Skellefteå - Timrå jääkiekko-ottelun ;)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Poznan

Ensimmäinen bussilla tehty näyttelyreissu. Ensimmäinen MaailmanVoittaja näyttely. Ensimmäinen kerta kun meidän koirasta tuli MaailmanVoittaja (vsp oli, Lillmusties Goljat oli rop). Paljon muistoja <3 :)






perjantai 16. marraskuuta 2012

Lapphund


Ensimmäinen rlk paitani. Ostettu joltain aika ekalta kerralta kun ollaan käyty ruotsalaisten "erkkarissa". 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kannustus


Saik:lla on erilaisia kannustuspaitoja. Olisiko tämä sitten viime vai toissavuoden versio?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Futis

Viime kesäisellä Euroopan kiertueella vierailtin myös muutamassa Hollantilaisessa kaupungissa. Tässä yksi matkamuisto sieltä.



lauantai 8. syyskuuta 2012

Saik


Eetun perus-Saik paita. En tiedä kuinka mones Skellefteå Aik-paita meidän kaapissa. Siis näitä ihan peruspaitoja ei varmaan ole montaa. Mutta sitten löytyy kyllä pikeepaitaa, mun naistenmallista paitaa (ostettu muutama viikko sitten), hupparia, pipoa, huivia. Eli myös kaikkea muuta kuin vain teepaitoja. 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kanada

Eetun eräältä työmatkalta hankkima teepaita. Mistäs muualtakaan kuin Kanadasta :)

torstai 2. elokuuta 2012

HRC Barcelona



Keväiseltä Barcelonan reissulta "tarttui" mukaan tällainen hrc-paita. Mallia ladyfit. Ihan kiva pusero, tykkään kyllä :)

Barcelona oli kaupunki jota moni tuttava oli kehunut ja jonne oltiin pitkään suunniteltu matkustavamme. Lopulta siis maaliskuussa käytiin olemassa siellä pidennetty viikonloppu. Ihan mukava kaupunkihan se oli, ei siinä mitään. Mutta tuskin me sinne ihan äkkiä uudestaan matkustamme. Maailmassa on niin paljon muitakin kivoja paikkoja minne voi mennä - uudestaan. Ja sellaisia missä ei olla vielä käyty... 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Dirty Dancing musikaali


Keväällä käytiin Tukholmassa katsomassa Dirty Dancing musikaalia. Musikaali oli tosi hyvä - ei tosin ihan yltänyt elokuvan tasolle, mutta <3 mainio se oli silti. Sieltä ostin tämän teepaidan. 

torstai 7. kesäkuuta 2012

Piikkilankaa

Multa ei löydy kuin yks SAIK paita. Mutta taloudessamme tuon Skellefteålaisen jääkiekkojoukkueen teepaitoja on useita. Tämä on ihan kiva, kun tätä ei aiheeseen vihkiytymättömät ees tunnista lätkäpaidaksi. 


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kaupunkilomalla


Sillä samaisella Prahan lomalla ostettiin myös muita kuin hrc-paitoja. Tässä Eetun versio. Järkevän näköistä paitaa etsittiin molemmille oikeen urakalla, mitä tahansa turistikrääsä "kävin maassa/kaupungissa x" paitoja ei kuitenkaan haluta kantaa kaappeihimme. Kyllä, meillä on joku kriteeri näille ziljoonille teepaidoillemme ;)

torstai 31. toukokuuta 2012

Räyh! Luleå


Myös tällainen Luleån jääkiekkojoukkueen paita päätyi talvella kaappeihimme. 

maanantai 28. toukokuuta 2012

HRC Praha

Viime keväänä käytiin kaupunkilomalla Prahassa. Minä en ollut aiemmin käynyt ko maassa tai kaupungissa, mutta Eetu oli vieraillut sielläkin jo aiemmin. Prahan Hard Rock Cafessa kävimme kumpikin ensimmäistä kertaa.  Söimme siellä fajitakset. Slurps. 

Praha oli kiva kaupunki, pidennetty viikonloppu vierähti siellä oikein viihtyisästi. 


lauantai 26. toukokuuta 2012

Koiria joka makuun

Tämän hankinnasta on jo vuosia. Samalla kun tilasin jonkun seuran paidan niin tilasin Eetullekin. Ja tämä on se Eetun versio. Okk:lla on tainnut tyyli jo muuttua näiden meidän paitojen oston jälkeen, mutta paidat ovat laadukkaat ja pysyneet vuosia kuosissansa, joten ovat edelleen käytössä. 



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Luleå, jääkiekko

Vaikka normaalisti laumamme kannustaakin erästä toista ruotsalaista jääkiekkojoukkuetta niin tokihan muutama Luleån joukkueen t-paita kertyi vaatekaappiin sinä aikana kun Eetu oli kuukauden ko kaupungissa tutkija/opettaja vaihdossa yliopistolla ja kävi samalla kattomassa jokusen paikallisen jääkiekkojoukkueen pelin.

Minäkin ostin yhden lätkäpaidan. Tällaisen retrohenkisen.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Paita vailla tarinaa? Aina löytyy tarinaa


Tämän t-paidan rooli on olla ns peruskäyttöpaitana, johon ei sisältyne sen kummallisempia tunnesiteitä. Toivottavasti. Tämä, samoin kuin pari muutakin paitaa, on ostettu tänä talvena eräästä Luulajalaisesta urheilukaupasta. 

lauantai 19. toukokuuta 2012

Edustusasu

Näitä Activen t-paitoja minulla on kolme kappaletta. Kaikki erikokoisia, kuvassa oleva on uusin hankinto. Jälkeen laihtumisen hankittu, kun edelliset ovat melkoisia telttoja päälläni. Tämäkin on hassusti helmasta lerpsu. Tämä kuitenkin on naistenmallinen paita, toisin kuin ne edelliset teltta-unisex'it. 



tiistai 1. toukokuuta 2012

Hard Rock Cafe, Osaka

Ensimmäisellä (ja mun toistaiseksi ainoalla) Japanin matkalla käytiin muutamissa Hard Rock Cafeissa. Osakassa saatiin the Kahvia, ruokailun jälkeen. Ja ostettiin kaupasta toki muutamat teepaidat, tässä niistä yksi. 

HRC paitoja löytyy komerostamme jo aika oiva pino. Ehkä paikka on joidenkin mielestä ylikaupallinen ja anti-cool. Mutta me tykätään niiden paidoista ja menusta. Onhan se toki kaikkialla sama, mutta milläpä ketjuruokalalla ei olisi. Ruoka on kuitenkin ihan hyvää, parempaa kuin perus mäkit sun muut. Ja toisaalta esim just Japanissa oli kivaa vaihtelua syödä "länsimaista" sapuskaa ihan haarukalla ja veitsellä välillä, kun ei koko kolmea viikkoa kuitenkaan ruokaillut siten. 

Eetu kävi ensimmäisen kerran HRC:ssä Mexikossa kun oli siellä opiskelukavereidensa kanssa syksyllä 1998 (?), muttei ostanut sillon vielä aitoa hrc-paitaa vaan jonkun tylsän valkoisen halppisversion hrc-logolla varustettuna. 

Eräänä päivänä

Huomattiin, että jokaisella t-paidallamme on tarina. Niitä alan kertomaan tässä blogissa.

Kenen

Merkkaan tunnisteisiin K tai E sen mukaan kumman paidasta on kyse.